Suomen työmarkkinatilanne näyttää huolestuttavalta

Päättäjien tärkein tehtävä on pitää yhteiskunta liikkeellä niin, että sen kaikki pienet osaset toimivat hyvin ja yhdessä muodostavat toimivan yhteiskunnan, jossa kaikkien on mukava elää. Yksi näistä osasista on tietenkin valtion työvoima. Päättäjät pitävät työvoiman liikkeellä ja yrittävät varmistaa, että jokainen tekee osansa yhteiskunnan eteen. Viime aikoina päättäjät ovat kuitenkin heränneet siihen huolestuttavaan faktaan, että yhä useampi suomalainen on työttömänä sairauden pakottamana – toisin sanoen sairaslomalla tai sairaseläkkeellä. Jos tämä ei vielä kuulosta tarpeeksi hälyyttävältä, niin seuraava seikka saattaa kuulostaa: johtavana syynä sairaustyöttömyyteen on nykyään masennus ja muut mielenterveyden ongelmat.

Lyhyessä ajassa masennus on kiilannut tämän listan kunniapaikalle selättäen kaikki muut huipun terveysongelmat, kuten esimerkiksi selkävaivat. Myös masennuksen marginaalinen kasvu on ollut pelottavan suurta, mikä onkin herättänyt tutkijat miettimään, onko masennus todellinen uhka Suomen työmarkkinoille ja mitä toimenpiteitä sen ehkäisemiseksi voidaan alkaa tekemään.

Mikä on syynä masennuksen ja mielenterveysongelmien räjähdysmäiseen kasvuun?

Yksi päättäjien suurimmista päänvaivoista lienee syyn löytäminen sille, miksi masennus on äkisti lähtenyt niin suureen nousuun. Syyn löytäminen saattaisi helpottaa ongelman ratkaisua sekä sen pohtimista, onko masennus tosiaan todellinen uhka Suomen työmarkkinoille tai tuleeko se kenties olemaan sitä jo lähitulevaisuudessa. Pulmaa on lähdetty ratkomaan monilla tavoin, mutta tähän asti tulokset ovat olleet melko yksiselitteisiä: masennustapausten määrä kansamme joukossa ei todennäköisesti ole tänä päivänä yhtään sen suurempi kuin vaikkapa sata vuotta sitten. Itse asiassa tilanne on todennäköisesti aivan päinvastainen.

Se, mikä on muuttunut esimerkiksi sadan vuoden takaisiin nähden on kuitenkin se, miten yhteiskunta ja ympäröivät ihmiset suhtautuvat masennukseen. Koska masennusta koskevia stereotypiota on nykyään murrettu ja se on normalisoitu sairautena, uskaltaa yhä useampi puhua olostaan avoimesti ja hakea ikävään tilanteeseensa apua. Tämä tarjoaa päättäjille vastauksen, joka ei välttämättä ole kovinkaan mieluinen. Oikeastaan tilanteelle ei siis ole tehtävissä juurikaan mitään, sillä masennustapaukset itsessään tuskin lienevät ongelma. Ongelma saattaakin olla paljon kuviteltua suurempi: suhtautuuko yhteiskunta masennukseen nykyään hieman liiankin lepsusti aiheuttaen monia turhia työttömyyksiä mielenterveysongelmiin vedoten?